Vuoksen varrella
3000 neliötä tilaa
Kapasiteetti
5000 henkilöä

Virran puisto

Vuoksen varrella ja Kulttuuritalo Virran kupeessa on Virran tapahtumapuisto. Alueella on järjestetty lukuisia suurtapahtumia, joissa ovat esiintyneet niin kotimaiset kuin kansainvälisetkin tähdet. Alueen infraa ja palveluita on kehitetty vastaamaan nykypäivän tapahtumatuottajien tarpeita.

Kuvia Virran puistosta täällä.

ALUEEN KOKO

n. 3000 neliömetriä. Alue helposti rajattavissa.

KAPASITEETTI

5000 ihmistä. 

ESTEETTÖMYYS

Alueella on erillisiä pinnoitettuja kulkuväyliä, mutta kokonaisuudessaan alue ei ole esteetön.

VESI, SÄHKÖ JA VALAISTUS

Alueella on kolme sähkökeskusta, joiden sijainti näkyy sähkö- ja vesipiste-liitteestä. Sähköstä veloitetaan kulutuksen mukaan.

Alueella on kolme vesipistettä, joiden sijainti näkyy sähkö- ja vesipiste-liitteestä. Vedestä laskutetaan kulutuksen mukaan.

Alueella ei ole valaistusta, joten erillinen valaisu on suositeltavaa. 

SANITEETTITILAT

Tapahtuman tarvitsemat yleisövessat vuokrattava. 

VERKKOYHTEYS

Alueella ei ole omaa verkkoyhteyttä.

RAKENTAMINEN JA PURKU

Alue suljettava rakentamisen ja purkamisen ajaksi.

Tapahtumajärjestäjä korvaa mahdolliset alueeseen tapatuman rakentamisen, tapahtuma-aikana tai purkamisen aikana syntyneet vahingot.

Alue palautettava samaan kuntoon kuin se on vuokra-ajan alkaessa.

LIIKENNE JA HUOLTO

Vain tapahtumaan liittyvä huoltoajo sallitaan. Nurmikolle ajaminen kielletty. Alueella parkkipaikkoja erittäin rajoitetusti.

TAPAHTUMALUPA JA HINNOITTELU

Tapahtuman järjestämiseen tarvitaan Imatran kaupungin myöntämä lupa, joka haetaan lupapiste.fi ‐palvelun kautta. 

Pääsymaksullisten tapahtumien aluevuokra on 200€/tapahtumavuorokausi.

Tapahtuman rakennus- ja purkupäivien vuokra on 100€/vuorokausi.

Pääsymaksullisten tapahtumien osalta tapahtumaluvan hinta on 140€ ja se sisältää alueen vesimaksun.

Pääsymaksuttomien tapahtumien osalta tapahtumaluvan hinta määriytyy tarvittavan maa-alueen mukaan. Pääsymaksuttomilta pientapahtumilta ei aluevuokraa peritä.